kalevalainen_jasenkorjaus_10102007 (1)

Kansanlääkintäseura ry

Kansanlääkintäseura ry on perustettu 1986 edistämään kansanparannusperinteen eteenpäin viemistä tutkimuksen, koulutuksen ja tiedottamisen kautta.

Kansanlääkintäseurary toimii yhteistyössä koululääketieteen kanssa edistäen kansanparannus perinteiden tallentamista ja säilyttämistä. Osa parannusperinteistä pyritään siirtämään koululääketieteen käyttöön. Merkittävin näistä on Kalevalainen jäsenkorjaus, jota on tutkittu 1990-luvun loppupuolelta alkaen.

Mestariparantajat antoivat näytön konaisvaltaisesta osaamisesta Kuopion yliopiston alaisuudessa tehdyssä pilot-tutkimuksessa vuonna 1996. Tutkimuspotilaana oli 34 kroonista alaselän kipupotilasta. Tuloksena oli, että hoito oli tuki- ja liikuntaelinsairauksien hoidossa tehokkain hoitomenetelmä koko hoitohierarkiassa.

Vuosina 2003-2005 mestariparantajain oppilaat, 14 Kalevalaista jäsenkorjaajaa, antoivat laajan näytön kalevalaisen jäsenkorjauksen vaikuttavuudesta selkä-, niska-hartiakipu- ja jäätyneiden olkapääkipupotilaiden hoidossa. Tutkimus tehtiin Kuopion yliopistolla.

Kalevalaisen jäsenkorjauksen hoidon tehokkuus varmistettiin sokkotutkimuksin, joissa verokkiryhmänä oli fysioterapia liikehoito ja klassinen hieronta. Sokkotutkimusta tukivat myös yliopistolla analysoidut osaajien ympäri Suomea suorittamat kirjalliset omat arviot suorittamiensa hoitojen, yli 3 000 hoitoa, vaikuttavuudesta sekä suoritetuista hoidoista saadut asiakaspalautteet yli 600.

Kalevalainen jäsenkorjaus perustuu koko tukirakenteen kineettisen ketjun tasapainottamiseen mobilisaatiokäsittelyn avulla. Kalevalaisessa jäsenkorjaushoidossa tasapainotetaan mobilisaatiokäsittelyn avulla hoitoa tarvitsevan koko tukirakenteen kineettinen ketju aina jalkapohjista kallonrajaan saakka. Perinteen tuoman kokemuksen kautta voidaan lihastasapainoista sekä hermoheijasteista lukea ongelmien aiheuttajat, jolloin ei päädytä hoitamaan pelkästään kipukohtaa, vaan myös itse ongelman aiheuttajaa hoidetaan. Em. tutkimuksin on osoitettu, että jäsenkorjaus parantaa vaivoja vaikuttaen kipuun ja sen aiheuttamaan haittaan, toimintakykyyn sekä elämän laatuun.

Lähde ja lisätiedot: kansanlaakintaseura.fi

https://kalevalainen.fi/